PORMO:N HISTORIA
* Pornomoottori aloitti toimintansa epävirallisesti vuonna 1998 eräissä halloween bileissä Lohjalla, jolloin muutaman suuntaa antavan jälkeen keksimme joukkueelle edustavan nimen. Seuraavana päivänä piirrettiin logo ja ei muuta kuin metsästämään pelaajia. Silloin pelasimme lähinnä huumori mielessä erilaisilla kokoonpanoilla harjoitusotteluita ja yhden kutsuturnauksen Ruskeasuon arena centerissä, josta Lohjalle viemiseksi tuli ainoastaan kokemusta. Samana vuonna hautasimme projektin.
* Vuosien hiljaiselon jälkeen päätimme herätellä henkiin Pornomoottorin. Lohjalla, 31.08.2004 PorMo ry hyväksyttiin yhdistysrekisteriin ja saman vuoden kesäkuussa olimme jo Suomen Salibandyliiton jäsenseura. PorMo:n ensimmäisen hallituksen muodosti perustajajäsenet Jani Suominen, Jukka Nuotio ja Anssi Seppälä. Suurimman osan pelaajistaan PorMo sai Virkkalan Kirin 5-divisioona joukkueesta ja loput pelaajat tulivat Matti Kukkosen salibandy "kerhosta"
* Kaudella 2004-2005 PorMo pelasi ensimmäisen kautensa salibandyliiton alaisessa sarjassa. Sarjataso oli tietenkin se 6-divari. PorMon sijoitus omassa lohkossaan kaudella 2004-05 oli kolmas. Kesällä 2005 salibandyliitto nosti PorMo:n villillä kortilla 5-divariin.
* Kaudella 2005-2006 PorMo pelasi 5-divisioonassa. Sijoitus oli kuudes. Joukkueen tavoitteena oli ensimmäisellä kaudellaan vain säilyä 5-divisioonassa, joten tulos oli tyydyttävä. Kausi oli täynnä monia käänteitä, joista kuuluisin oli Siuntion Stormin tekemä protesti PorMo:a vastaan hävittyään pelin 11-3.
PorMo:n vuosittaiset palkinnot
PorMo:n kautta-aikojen pistepörssi
PAITOJA VUOSIEN VARRELTA:
* Ensimmäinen Pornomoottori paita, vuodelta 1998. Vain harvat ja valitut omistavat tämän paidan. Paitojen selässä oli numeron lisäksi sukunimien tilalla pelaajien lempinimet, jota olivat enemmän tai vähemmän paikkaansa pitäviä. Aikojen saatossa suurimmasta osasta paidoista on lähtenyt painatuksia irti ilmeisesti huonon painoduunin takia, tai koska paitojen materiaali oli todella liukas.
* Kaudella 2004-05 teetimme uuden tulemisemme kunniaksi edustavat pelipaidat. Logon nokka käännettiin kohti uutta tulemista ja tuloshan on jo näkynyt... Paitana on käytetty Eastonin jääkiekkopaitaa, josta on hihat lyhennetty. Kaikki numerot ja logo on ommeltu paitaan. Keltaista paitaa käytetään treeneissä, sekä vieras paitana. Logo ja numerot on painettu paitaan.